Näin hoidat ihoa ja hiuksia baari-illan jälkeen

Krapula, kankkunen, darra, dagen efter, kohmelo, koistinen… Aivan kuten rakkaalla lapsellakin on monta nimeä, niin on myös tällä monen pelkäämällä ja karttamalla olotilalla, joka saapuu usein kylään pitkäksi venähtäneen illan jälkeen.

Krapula ei onneksi ole vaarallinen olotila, mutta se aiheuttaa monilla epämukavia oireita, kuten pahoinvointia, päänsärkyä, vatsakipuja ja heikkoutta. Yleisin krapulan oire on kuitenkin kova väsymys, joka alkaa usein helpottaa vasta iltaa kohden.

Monilla krapulapäivän rutiinina toimii löhöily sohvalla tai sängyllä hyvän elokuvan ja rasvaisen pikaruoan parissa. Toiset taas kannustavat itsensä ulkoilmaan reippailemaan ja pyrkivät tekemään päivästä mahdollisimman normaalin. Se, mitä monet eivät tule baari-iltaa seuraavana päivänä ajatelleeksi, on se, että myös hiukset ja iho vaativat huolenpitoa hauskan illan päätteeksi. Seuraavilla vinkeillä huolehdit tehokkaasti hiusten ja ihon tasapainosta, oli ilta sitten vierähtänyt miten pitkäksi tahansa!

Hiukset kuntoon laadukkailla hiustenhoitotuotteilla

Erityisesti naisten hiukset joutuvat illanvieton aikana todelliselle koetukselle. Ensinnäkin hiuksia muotoillaan, kiharretaan, suoristetaan ja lämpökäsitellään ennen juhlia. Moni haluaa varmistaa, että pehko pysyy kuosissa pitkin iltaa, joten hiuksiin lisätään normaalia suurempia määriä muotoilutuotteita, kuten hiuslakkaa, hiusgeeliä ja muotoiluvaahtoa. Kiireessä taas hiustenlaitto halutaan hoitaa nopeasti alta pois, joten hiusta voidaan käsitellä jopa hiukselle vaarallisilla lämpötiloilla nopeamman lopputuloksen takaamiseksi.

Monet sukeltavat suoraan baari-illan jälkeen väsyneinä lakanoiden väliin ja harvalla varmasti käy mielessäkään piipahtaa ennen nukkumaanmenoa suihkun puolella pesemässä tukasta kaikki ylimääräiset hiustuotteet pois. Tämän seuraukset on helppo huomata seuraavan päivänä: aamulla herättäessä tukka on hirveässä takussa ja koppurainen kuin hevosen häntä.

Moni jäisi pitkäksi venähtäneen illan jälkeen mielellään sänkyyn loikoilemaan, mutta kovia kokeneet hiukset tarvitsevat nyt entistä enemmän tehokosteutusta. Tähän apu voi löytyä laadukkaista Joico hiustenhoitotuotteista, jotka ovat tulleet tunnetuiksi laadukkaista ainesosistaan ja houkuttelevasta ulkonäöstään.

Jotta hiukset saisivat juuri sitä, mitä ne pitkän baari-illan jälkeen tarvitsevat, on tärkeää valita hiustenhoitoon asianmukaiset ja laadukkaat tuotteet. Joico hiustenhoitotuotteet pitävät sisällään monipuolisen valikoiman erilaisia shampoita ja hoitoaineita tehokkaaseen hiusten kosteuttamiseen.

Joicon tuotteiden avulla myös baari-illan jälkeiseen hiustenhoitorutiiniin on mahdollista tuoda ripaus luksusta. Itsensä hemmottelu kannattaakin sisällyttää osaksi krapulapäivän ohjelmaa, sillä tämän rutiinin ansiosta myös väsynyt ja vetämätön olotila saadaan helposti kohoamaan.

Ihonhoito osana juhlimisen jälkeistä päivää

Hiusten lisäksi myös iho kaipaa todellista tehorutiinia baari-illan jälkeisenä aamuna. Monilla onkin tapana mennä pikkutunneille vierähtäneen illan jälkeen suoraan sänkyyn, eikä meikkejä muisteta läheskään aina pestä pois.

Meikit naamassa nukkumisella onkin ihon kannalta useita eri haittoja, sillä meikki ehkäisee ihohuokosia hengittämästä. Tämän vuoksi iho kärsii myös yön aikana, jolloin se ei saa levätä ja uusiutua tuona tärkeänä ajankohtana. Lisäksi meikit naamassa nukkuminen kuivattaa ihoa ja voi vauhdittaa ennenaikaisen ikääntymisen merkkien ilmaantumista.

Aamu kannattaa siis aloittaa naaman huolellisella pesulla. Ihon kosteuttamiseen kannattaa valita tehokosteuttava kasvovoide, joka auttaa ihoa palautumaan rankan yön jälkeen. Illalla kasvoille kannattaa levittää vielä ylimääräinen kasvonaamio, joka auttaa palauttamaan ihon normaalin kosteustasapainon huonosti nukutun yön jälkeen. Kasvonaamion voi helposti valmistaa myös kotikeittiöstä löytyvistä ainesosista; esimerkiksi hunaja ja luonnonjogurtti toimivat täydellisenä tehokosteuttajana hyvinvoivan ihon puolesta.

marinate